Hanna Ojanen Schuman-blogissa: ”Sotilaallinen liikkuvuus Euroopassa: rajat auki sotilaille vai lisää rahaa siltojen vahvistamiseen? ”

Sotilaallinen liikkuvuus Euroopassa: rajat auki sotilaille vai lisää rahaa siltojen vahvistamiseen?

EU:n puolustuspolitiikan pysyvä rakenteellinen yhteistyö on aikamoisen odottelun jälkeen päässyt alkuun. Yksi ensimmäisistä käytännön hankkeista liittyy sotilaalliseen liikkuvuuteen. Siitä tuntuvat nyt puhuvan kaikki. Liikkuvuus on myös Naton tavoite, ja siinä se tarvitsee EU:n apua. Mutta mistä on kysymys? Erikoisen termin takana on pyrkimys karsia erilaisia rajaesteitä ja vahvistaa turvallisuutta. Suomi on hankkeessa mukana.

EU:n yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittäminen on edennyt toisinaan nopeastikin; välillä taas on ollut pitkiä aikoja, jolloin mitään ei ole näyttänyt tapahtuvan. Yhtenä kestoteemana keskustelussa on ollut, voiko tällä alalla ollenkaan edetä niin, että kaikki jäsenmaat ovat mukana, vai onko etenemisen edellytys se, että halukkaille annetaan mahdollisuus edetä muita pidemmälle – ja muut saavat liittyä mukaan myöhemmin, jos haluavat.

Vuoden 2003 perustuslaillisen sopimuksen luonnoksesta lähtien esillä on ollut käytännön ratkaisu, joka mahdollistaa tällaisen syventyvän puolustusintegraation: niin sanottu rakenteellinen yhteistyö. Jäsenmaiden suhtautumista on sävyttänyt erityisesti kysymys siitä, millaisin ehdoin rakenteellinen yhteistyö toimisi: mitä osallistujilta edellytettäisiin, ja millainen ulkopuolisten asema olisi. Vaikka eriytyvä integraatio on totta useallakin alalla, EU:n mahdollinen jakautuminen puolustuskysymyksissä on huolettanut monia.

Lissabonin sopimuksessa pysyvästä, rakenteellisesta yhteistyöstä lopulta säädettiin. Kesti kuitenkin kauan, ennen kuin mitään konkreettista tapahtui. Väliin tulivat niin EU:n ulkoasiainhallinnon perustaminen kuin pitkällinen talouskriisikin, ja jäsenmaiden aika ja energia kului kokonaan muiden asioiden parissa.

EU:n muuttuva kansainvälinen asema

Ukrainan kriisi (2014-), turvallisuustilanteen heikkeneminen ja Brexit (2016) lienevät tärkeimpiä syitä siihen, että rakenteellisen yhteistyön käytännön toteuttaminen alkoi vaikuttaa tärkeältä ja kiireelliseltäkin. Sitä koskeva sopimus allekirjoitettiin marraskuussa 2017. Tämän vuoden maaliskuussa päästiin käynnistämään ensimmäiset 17 hanketta, joihin osallistuu vaihteleva määrä jäsenmaita. Hankkeita on esimerkiksi lääkintäjoukoista, meriliikenteen valvonnasta, valmiudesta vastata kyberuhkiin ja sotilaallisesta liikkuvuudesta.

Sotilaallinen liikkuvuus tuntuu nyt olevan aihe, joka puhuttaa kaikkia. Pysyvä rakenteellinen yhteistyö on vain yksi areena, jolla liikkuvuus on noussut esiin. Euroopan puolustusviraston EDA:n, ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan ja Euroopan komission yhteinen toimintaohjelma hyväksyttiin 28. maaliskuuta 2018. Siinä ei ole kyse vain joidenkin maiden hankkeesta, vaan siinä puhutaan koko unionin alueesta, ja korostetaan sotilaallisen liikkuvuuden keskeistä merkitystä eurooppalaisten turvallisuudelle. Samalla kun liikkuvuuden edistämisen keinoja etsitään, luvataan kunnioittaa jäsenmaiden suvereniteettia.

Sotilaallinen liikkuvuus on erinomaisen tärkeää myös Natolle. Naton kylmän sodan aikaiset huoltoyhteydet ja -reitit jäivät pitkäksi aikaa vähemmälle huomiolle, kun Euroopan sisäinen liikkuvuus ei ollut erityisen tärkeää. Uhkakuvat olivat erilaisia, ja Nato toimi lähinnä kriisinhallintatehtävissä oman alueensa ulkopuolella. Oman alueen puolustusta ei erityisesti suunniteltu. Nyt tilanne on toinen. Alueellinen puolustus on taas liittouman ykköstehtävä. Naton komentorakenteen uudistamisessakin on kyse siitä, että sotilaallinen liikkuvuus Euroopassa paranisi. Haastetta lisää se, että nyt Natossa on maita, jotka kuuluivat kylmän sodan aikana Varsovan liittoon; niiden infrastruktuuri voi olla erilaista ja vanhat huoltoyhteydet puuttuvat.

Mistä sotilaallisessa liikkuvuudessa on kysymys?

Yhteiset harjoitukset ovat tuoneet ilmi, että erilaiset säännökset ja lait haittaavat joukkojen, kaluston ja vaarallisten aineiden kuten räjähteiden liikuttelua maasta toiseen. Rajanylityslupien lisäksi oikeudellisia mutkia voivat aiheuttaa kysymykset siitä, miten joukkoja ja kalustoa tai vaikkapa dataa suojellaan kun ne ylittävät rajan, ja siitä, miten vastuukysymykset ratkaistaan, jos vaikkapa jotain vahinkoa aiheutuu. Liikkumista voivat rajoittaa tai hidastaa myös konkreettiset infrastruktuuriin liittyvät syyt. Tarvitaan reittejä, joilla esimerkiksi sillat ovat riittävän vahvoja raskaita tankkeja varten.

Jos kysymys olisi kriisitilanteesta eikä harjoituksista, joukkojen ja kaluston nopea rajanylitys olisi todella tarpeen. Hyvä syy purkaa esteitä on se, että päästään nopeasti apuun. Mutta tarvitaanko nyt siis nopeasti joukkoja EU:n itärajalle? Kyse voi olla myös muista kriisitilanteista kuin sotilaallisesta hyökkäyksestä. Euroopan parlamentti ehdotti raportissaan lokakuussa 2016 “sotilas-Schengeniä”, jotta asevoimia, henkilöstöä, kalustoa ja varusteita voitaisiin liikuttaa nopeasti erityisesti sellaisessa tapauksessa, että jokin jäsenmaa vetoaisi Lissabonin sopimuksen solidaarisuuslausekkeeseen – pyytäisi siis apua siis esimerkiksi terrorismin tai luonnonkatastrofin aiheuttaman kriisitilanteen takia.

EU:n perusolemukseen kuuluu vapaa liikkuvuus. Vaikka ihmiset, tavarat, palvelut ja pääoma liikkuvat periaatteessa vapaasti unionin alueella, eivät sotilaat kuulu niihin, jotka tuosta vaan voivat ylittää jäsenmaiden rajan. Tähänkin on hyvät syynsä: perinteisesti ajatellen ei ole ollut kenenkään kannalta ongelmatonta, jos rajan yli on tullut toisen valtion asevoimia.

Mitä liikkuvuuden edistäminen voisi konkreettisesti tarkoittaa?

Keskeinen pyrkimys on identifioida joukkojen kuljetukseen sopivat tiet ja rautatiet. Infrastruktuuri täytyy suojata myös kyberiskulta. Komissio pyrkii siihen, että tärkeimmissä eurooppalaisissa infrastruktuuriprojekteissa ajateltaisiin myös sotilaallisia vaatimuksia. Se tavoittelee myös tullimenettelyjen yhtenäistämistä ja sujuvoittamista ja kansallisten vaarallisten aineiden kuljetusta koskevien määräysten harmonisointia. Myös sotilaallisiin operaatioihin liittyvä arvonlisävero on noussut esiin.

Nato taas pyrkii saamaan kokonaiskuvan EU:n infrastruktuurista, erityisesti entisissä Varsovan liiton maissa. Naton etujen mukaista olisi varmistaa, että tiet, rautatiet, tunnelit, sillat ja satamat EU:ssa sopivat myös sotilaallisiin liikkeisiin. Naton heinäkuisessa huippukokouksessa liikkuvuus tulee varmasti esille. Liikkuvuus on myös keskeinen asia EU:n ja Naton yhteistyöagendalla. Koskapa liikkuvuuden ongelmat ovat usein siviiliviranomaisten ratkaistavia, ja rahaakin tarvitaan, on EU:n apu jälleen tärkeä, jotta Nato saavuttaisi tavoitteensa. Nato pitääkin varmasti esillä erityisiä infrastruktuuritarpeitaan Euroopassa; lehtitietojen mukaan sitä kiinnostaa EU:n tuleva budjetti ja erityisesti sen kaksoiskäyttöinfrastruktuurihankkeet, kuten Reinin ja Tonavan yhteys.

Suomi on suhtautunut liikkuvuushankkeisiin myönteisesti. Suomi liittyi pysyvän rakenteellisen yhteistyön 17 hankkeesta lopulta vain kolmeen: sotilaallisen liikkuvuuden – tai kaluston rajaesteiden purkamisen – lisäksi kyberyhteistyöhön ja ohjelmistoradiohankkeeseen. Puolustusministeriön sivuilla sotilaalliseen liikkuvuuteen yhdistetään toiminnan tai reaktioiden oikea-aikaisuus, puolustuksen uskottavuus ja huoltovarmuus. Sivuilla muistutetaan myös siitä, että pohjoismaisessa puolustusyhteistyössäkin on samansuuntaisia hankkeita. Lisäksi todetaan, että jäsenmaiden täysi päätöksentekovalta on Suomelle tärkeää.

On mielenkiintoista, miten uusia hankkeita puetaan sanoiksi, miten niitä selitetään ja perustellaan. Suomalaisittain uskottavuus ja meille aina niin rakas huoltovarmuus ovatkin hyviä valintoja, jotka saavat hankkeen myönteiseen valoon. Eurooppalaisittain vedotaan turvallisuuteen. Uutta tapaa puhua asiasta kehitetään: puhutaan rajaesteiden purkamisesta ja ’sotilas-Schengenistä’, mutta sotilaallinen liikkuvuus nähdään myös osana kehittyvää puolustusunionia.

Toiset kiiruhtavat sitten estämään tietynlaisen mielikuvan muodostumista: sanotaan, ettei uusi yhteistyö rajoita jäsenmaiden päätösvaltaa, eikä merkitse puolustusunionin tai yhteisen armeijan luomista. Silti voi hyvin sanoa, että jos tällaiseen kehitykseen pyritään, liikkuvuus on sen keskeinen osa. Riippumatta siitä, pidetäänkö tällaista kehitystä myönteisenä vai kielteisenä, voidaan ajatella, että jos kriisin hetkellä halutaan apuun muita, ei heitä kannata pysäyttää rajalla passintarkastukseen tai ohjata kovin heikolle sillalle.

Linkkejä aihepiiristä kiinnostuneelle lukijalle:

Fiott, Daniel, Antonio Missiroli & Thierry Tardy: ”Permanent Structured Cooperation: what’s in a name?” (Chaillot Papers, 13 November 2017). EU Institute for Security Studies EUISS.

Fiott, Daniel: ”Towards a ‘military Schengen’?”, November 2017, EU Institute for Security Studies EUISS.

Stearns, Jonathan: ”Wary of Russia, NATO Reaches Out to EU on Troop-Movement Aid”, Bloomberg uutispalvelu, 28.3.2018.

Muilu, Hannele: ”Panssarivaunujen Schengen-alue – EU:n puolustusyhteistyö alkaa sotilaskaluston rajaesteiden kaatamisella”, YLE Uutiset, 9.12.2017.


Schuman-blogaaja Hanna Ojanen on eurooppalaiseen turvallisuuspolitiikkaan erikoistunut kansainvälisen politiikan dosentti. Twitter: @HannaOjanen

 

 

 

Comments are closed, but trackbacks and pingbacks are open.