Hanna Ojanen Schuman-blogissa: “Parlamentit ja puolustuspolitiikka: mitä kasvava rooli voisi merkitä?”

Parlamentit ja puolustuspolitiikka: mitä kasvava rooli voisi merkitä?

Parlamenttien asema puolustuspolitiikassa on muuttumassa. Mutta niin on puolustuspolitiikkakin. Se kansainvälistyy ja liittyy yhä kiinteämmin muihin politiikanlohkoihin. Se on myös politisoitumassa. Kehitys ravistelee totuttuja ajatusmalleja, mutta voi laajemmin ajateltuna olla hyväksi demokratialle.

Parlamenttien asema puolustuspolitiikassa on niitä kysymyksiä, joissa viimeaikainen kehitys haastaa perinteistä ajattelua. Vakiintunut käsitys on, että turvallisuus- ja puolustuspolitiikka eroavat olennaisesti muista politiikanaloista. Tämä selittää sen, että parlamentin asema on näissä kysymyksissä erilainen, käytännössä paljon heikompi kuin muilla aloilla, jopa olematon.

Turvallisuuspolitiikan erityisasema

Mikä se olennainen ero sitten on? Turvallisuuspolitiikkaa ja varsinkin puolustuspolitiikkaa pidetään alueina, jotka kuuluvat hallituksen, toimeenpanovallan päätösvaltaan, ei lainsäätäjälle tai kansan valitsemille edustajille. Tutkimuksessa puhutaan toimeenpanovallan autonomiasta.

Turvallisuus- ja puolustuspolitiikan nähdään eroavan muusta politiikasta siksi, että siinä on kysymys kansallisesta edusta, jopa valtion olemassaolosta. Tämän takia on tärkeää, että päätöksenteko on keskitettyä. Siihen liittyy luottamuksellista tai salaista tietoa. Tietojen vuotaminen esimerkiksi käynnissä olevista neuvotteluista toisen valtion kanssa vaarantaisi kansainvälisten suhteiden luottamuksellisuuden. Kriiseissä tarvitaan myös nopeaa reaktiokykyä, mitä parlamentilla ei välttämättä ole. Kansainvälisten jännitteiden kasvaessa hallitus voi toivoa vieläkin enemmän liikkumavaraa.

Näissä kysymyksissä edellytetään myös konsensusta eri toimijoiden välillä. Yhtenäisyyden ja samanmielisyyden katsotaan edistävän turvallisuutta. Pelkkä eriävien mielipiteiden esittäminen julkisuudessa voi joidenkin mielestä heikentää turvallisuutta.

Turvallisuuspolitiikka ei juuri heilahtele vaalitulosten mukaan. Sitä pitää alallaan myös tapa ajatella, että ulko- ja turvallisuuspoliittinen linja on eräänlainen valtion perusluonne tai omakuva. Ulkopoliittinen jatkuvuus ja pysyvyys nähdään hyvinä myös kansainvälisten suhteiden ennustettavuuden ja vakauden kannalta.

Niinpä poliittisten puolueidenkin rooli on tällä politiikan alalla erilainen kuin muussa politiikassa. Ne ovat sisäistäneet konsensuksen tarpeen eivätkä juuri ole kilpailleet keskenään turvallisuus- ja puolustuspolitiikalla. Äänestäjiäkään nämä asiat eivät välttämättä ole kiinnostaneet. Turvallisuuspolitiikasta ei juuri ole ollut suoraa vaikutusta heidän elämäänsä; siitä ei ole koitunut vaaraa sen enempää kuin verojakaan.

Käytännössä puolustuspolitiikan alalta parlamenttien valtaan kuuluvatkin vain sellaiset asiat, joihin liittyy budjettikysymyksiä tai lainsäädäntötoimia. Joukkojen lähettäminen kansainvälisiin operaatioihin on tyypillinen esimerkki parlamenttien päätösvaltaan kuuluvista asioista. Suomessa lainsäädäntö kriisinhallinnasta ja asevoimien tehtävistä ovat olleet viime vuosien keskeisiä muutoshankkeita.

Pysyvyyden kaipuu muutoksen aikana

Monet katsovat, että asiaintilan olisi hyvä myös pysyä tällaisena. Puolueiden eriäänisyys ja parlamentin suurempi rooli voisivat aiheuttaa liiallista epävarmuutta, jopa vaarantaa turvallisuuden.

Puolustus ja puolustuspolitiikka eivät kuitenkaan pysy samana, vaikka kuinka haluttaisiin. Se kansainvälistyy ja sen yhteydet muuhun politiikkaan lisääntyvät koko ajan. Erityisesti Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on viime vuosina kansainvälistynyt vauhdilla, sekä käytännössä että doktriinitasolla. Suomen puolustus ei enää ole “kansallista” vaan nojaa laajenevaan ja syvenevään kansainväliseen yhteistyöhön. Viime vuosina solmitut lukuisat kahdenväliset sopimukset muuttavat Suomen turvallisuuspolitiikan kokonaiskuvaa.

Suuri muutos on myös EU:n yhteisen puolustuspolitiikan kehittyminen ja puolustusunionin rakentaminen. Yhteinen puolustuspolitiikka, integroidut puolustusvoimat ja yhteiset puolustushankinnat ovat paljolti vain ajatuksen tasolla, mutta monessa asiassa on edistytty. Puolustusrahaston muodostaminen tarkoittaa sitä, että unionin budjettia käytetään ensimmäistä kertaa puolustustarkoituksiin, erityisesti unionin puolustusteollisuuden kehittämiseen.

Parlamenttien vahvistaminen voisi vahvistaa demokratiaa

Moniin muihin maihin verrattuna Suomen eduskunnalla on varsin vahva asema EU-politiikassa. Se perustuu laajoihin tiedonsaantioikeuksiin ja mahdollisuuteen valvoa hallitusta ja kuulla ministereitä. Mitä enemmän puolustuspolitiikka tulee EU:n piiriin ja vaikuttaa jäsenmaiden päätöksiin, sitä tiiviimmin myös kansallinen puolustuspolitiikka tulee parlamentin asialistalle.

Samaan suuntaan vaikuttaa se, että eri politiikanalat liittyvät entistä tiiviimmin toisiinsa. Energiapolitiikka, ilmastopolitiikka, kehityspolitiikka, kauppapolitiikka ja maahanmuuttopolitiikka ovat aloja, joilla on, tai nähdään olevan, turvallisuuspoliittinen ulottuvuus. Näissä kysymyksissä parlamenteilla on perinteisesti ollut selkeä rooli. Ne myös kiinnostavat äänestäjiä ja he saavat niistä entistä enemmän tietoa, milloin oikeaa, milloin väärää, sekä itse hakien että heille tarkoituksellisesti tarjoiltuna.

Tästä seuraa, että keskustelu turvallisuus- ja puolustuskysymyksistä lisääntyy ja voi myös kiivastua. Poliittisilla ja yhteiskunnallisilla toimijoilla on yhä enemmän sanottavaa ja uusia keinoja tuoda näkemyksensä esiin. Puolustuspolitiikka myös politisoituu.

Kun tähän lisätään kansallismielinen suvereenisuudenkaipuu ja politiikan lisääntyvä kompromissihaluttomuus ja polarisaatio, saadaan moniäänisyyttä, mihin turvallisuuspolitiikan alalla ei ole totuttu. Tämä voi entisestään lisätä epäilyksiä parlamenttien kyvystä osallistua päätöksentekoon puolustuspolitiikassa.

Epäluulosta taas tulee helposti molemminpuolista. Jos luottamus hallitukseen laskee, koetaan enemmän tarvetta valvoa sitä. Valvojan roolissa parlamentin keskeinen voimavara on tieto ja asiantuntemus. Sen kasvattaminen esimerkiksi yhteistyöllä muiden parlamenttien ja Euroopan parlamentin kanssa tulee entistä tärkeämmäksi.

Parlamentin aseman vahvistumisella puolustuspolitiikassa voi lopulta olla myös laajempia vaikutuksia. Parlamentti on demokratian keskeinen tukiranka. Jos parlamentit itse toimivat aktiivisesti ja vahvistavat asemaansa tällä alueella, demokratiakin voi vahvistua.


Schuman-blogaaja Hanna Ojanen (Twitter: @HannaOjanen) on eurooppalaisen turvallisuuspolitiikan asiantuntija ja kansainvälisen politiikan dosentti.

Blogikirjoitus perustuu kirjoittajan taustamuistioon School of Transnational Governancen (Euroopan yliopistoinstituutti EUI, Firenze) politiikkadialogia varten lokakuussa 2018. Lähteenä on käytetty mm. Tapio Raunion artikkelia “Parliament as an arena for politicisation: The Finnish Eduskunta and crisis management operations”. The British Journal of Politics and International Relations, 20(1), 2018, 158 –174.

Comments are closed, but trackbacks and pingbacks are open.