Puheenjohtajan Blogi: Federalismia rautalangasta

Keskustelu Euroopan unionin (EU) tulevaisuudesta kiertyy aina jossakin vaiheessa kysymykseen tavoiteltavasta poliittisesta järjestelmästä, perustuuhan koko unionin olemassaolo jäsenmaiden tahdolle siirtää osa niille kuuluvasta suvereniteetista ylikansalliselle tasolle. Viime vuosien keskusteluissa jonkinlaiseksi muoti-ilmiöksi on noussut peräänkuuluttaa ”lisää Eurooppaa” kriisien ja ongelmien ratkaisumallina, mikä vaatimus on kriitikoiden suunnalta ammuttu alas ”liittovaltiokehityksenä”. Vaikka ”lisää Eurooppaa” vaativien olisi toki syytä täsmentää, missä ja miten tämä ”lisää” tarkalleen ottaen näkyisi, faktojen tarkistamiseen on syytä myös kriitikoiden puolella.

Tämän blogitekstin tarkoituksena on vääntää rautalangasta tieteellinen määritelmä federalismille. Läpi tekstin käytän nimenomaisesti termiä ”federalismi” tiedostaen, että se ei välttämättä istu kovinkaan hyvin suomalaiseen terminologiaan. Suomessa on tullut tavaksi vetää ainakin jonkinlainen yhtäsuuruusmerkki termien ”federalismi” ja ”liittovaltio” välille, mikä on kuitenkin – juuri tuohon jälkimmäiseen sisältyvän ”valtio”-termin vuoksi – omiaan herättämään täysin virheellisiä assosiaatioita kuulijassa tai lukijassa. Samalla tämä “F-sana” on kultivoitu jonkinlaiseksi poliittiseksi taistelukäsitteeksi, jolla helposti leimataan poliittisia vastaustajia.

Federalistisella yhteiskuntajärjestyksellä on eurooppalaisessa aatehistoriassa pitkä, aina Immanuel Kantiin ulottuva traditio. Monissa yhteyksissä mainitaan myös Ison-Britannian entinen pääministeri Winston Churchillin puhe vuodelta 1946, jossa tuo pragmaattinen realisti (eikä niinkään idealistinen federalisti) esitti ajatuksen ”Euroopan yhdysvaltojen” perustamiseksi. Jos puhetta lukee aikalaistekstinä, Churchillin pointti avautuu varsin vaivatta.

Federalismi on vuosisatojen aikana muokkaantunut teoreettiseksi konseptiksi, jonka ytimessä on monitasoinen poliittinen rakenne, joka samaan aikaan kykenisi säilyttämään yhteisön moninaisuuden ja turvaamaan sen yhtenäisyyden. Siinä missä tämä ydinajatus on yhteinen kaikille federalismin tutkijoille, näkemyseroja esiintyy etenkin sen suhteen, millaisen konkreettisen poliittisen organisoitumismuodon katsotaan mahdollistavan tämän ydinajatuksen toteutumisen käytännössä. Yhteistä näillekin on kuitenkin ajatus siitä, että valtaa jaetaan jollakin tavoin ylätason (federaatio) ja alatasojen (federaation muodostavat osat, esim. osavaltiot) välillä.

Yhden koulukunnan mukaan federalistisen rakenteen tulisi jakaa poliittinen valta federaation ja sen osien välillä siten, että kukin tasoista omaa myös lopullista päätösvaltaa erikseen määritellyissä asioissa. Toisen koulukunnan mukaan federaatiossa vallan kolmijaon (siis tuon Montesquieu’n mallin, jossa lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovalta on eriytetty) tulisi olla päteä sekä ylä- että alatasolla, minkä lisäksi eri tasot eivät saisi muodostaa uhkaa toistensa olemassaololle.

Jos alkuperäisessä federalismi-konseptissa valtaa jaettiin pääsääntöisesti kahden tason – esimerkiksi Yhdysvalloissa liittovaltion ja osavaltioiden – välillä, nykyisissä federalismimalleissa nostetaan esille myös mahdollisuus monitasoiseen, alueelliseen hallintoon.

Kaiken tämän teoretisoinnin voi kiteyttää seuraavaan johtopäätökseen: federalistinen poliittinen rakenne ei tavoittele keskitettyä ”supervaltiota”, jossa valta olisi keskitetty yhdelle suvereenille auktoriteetille. Sen sijaan tavoitteena on järjestely, joka turvaa federatiivisten (eli koko yhteisölle yhteisten) ja perifeeristen (eli alemman tason) instituutioiden ja intressien rinnakkaiselon. Siten federatiivinen ideaali perustuu pyrkimykseen suojella periferiaa keskustan ylivallalta tarjoamalla mahdollisuuden organisoida politiikan eri tasojen hierarkia siten, että kaikkia kompetensseja ei tarvitse keskittää ylimmälle tasolle.

Korostettakoon vielä lopuksi, että tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole ottaa kantaa siihen, tulisiko EU:sta muodostaa liittovaltio sellaisessa mielessä kuin federaatio on edellä määritelty tai miten malli toteutuu käytännössä esimerkiksi Saksassa tai Sveitsissä. On kuitenkin hyvä muistaa, että tutkimustiedon perusteella arvioituna nyky-EU:ssa on jo nyt monia federatiivisia piirteitä. Tämän kirjoituksen varsinaisena tavoitteena on auttaa puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä ja määritelmillä. Luettuasi tämän blogikirjoituksen Sinun, hyvä lukijani, pitäisi ymmärtää federalismin ydinajatus sekä federalistisesti organisoidun yhteisön rakenne.

Muuten, federalismin määritelmällinen vastapooli tutkimuskirjallisuudessa on yhtenäisvaltio (engl. unitary state). Sitä voidaan pitää federalismin peilikuvana mitä tulee vallan jakamiseen ja keskuvallan ja periferian väliseen suhteeseen. Sekin on hyvä pitää mielessä, kun keskustellaan EU:n tulevaisuudesta.


Dosentti Kimmo Elo on Schuman-seuran puheenjohtaja ja Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen Eurooppa-tutkimuksen erikoistutkija.

Comments are closed, but trackbacks and pingbacks are open.