Puheenjohtajan blogi

Puheenjohtajan tervehdys

Suomi on ollut Euroopan unionin jäsenenä jo 26 vuotta. Alkuvuosien innostus ja visiointi siitä mihin Eurooppaa tulisi kehittää on vaihtunut jonkinlaiseen pysähtyneisyyteen suomalaisessa julkisessa Eurooppa-keskustelussa. Kun 1990-luvulla oli tärkeää lunastaa […]

Toisen kerran järjestettävä Turun Eurooppa-foorumi tarjoaa muutaman seuraavan päivän aikana eli 29.-31.8.2019, mahdollisuuden kuunnella ja keskustella Eurooppa-teemoista. Tilaisuuteen kannattaa tarttua, etenkin kun kevään eurovaalien jälkeen media näyttää palanneen normaalitilaan, jossa […]

Keskusteluissa Euroopan parlamentin vaaleista nousee lähes väistämättä esille ajatus ”toisen asteen vaaleista”. Tutkijapiireissä käsitteellä on viitattu ensisijaisesti erilaisten kyselytutkimusten perusteella tehtyyn päätelmään, jonka mukaan äänestäjät eivät miellä Euroopan parlamentin vaaleja […]

Keskustelu Euroopan unionin (EU) tulevaisuudesta kiertyy aina jossakin vaiheessa kysymykseen tavoiteltavasta poliittisesta järjestelmästä, perustuuhan koko unionin olemassaolo jäsenmaiden tahdolle siirtää osa niille kuuluvasta suvereniteetista ylikansalliselle tasolle. Viime vuosien keskusteluissa jonkinlaiseksi […]