Henkilökuvassa Riina Lumme, seuran neuvottelukunnan tuore puheenjohtaja

Schuman–seuran neuvottelukunta valitsi yksimielisesti Turun kaupunginvaltuutettu Riina Lumpeen, 26, seuran neuvottelukunnan puheenjohtajaksi. Uuden strategian mukainen neuvottelukunta on vahva linkki yhteiskunnallisten vaikuttajien ja asiantuntijavetoista Eurooppa-keskustelua edistävän Schuman-seuran välillä.

”Olen erittäin motivoitunut ja innostunut tukemaan neuvottelukunnan puheenjohtajana asiapohjaista Eurooppa-keskustelua. Uskon siihen, että EU:n jäsenyys on meille suomalaisille sitä enemmän eduksi, mitä kauemmas eteenpäin katsomme”, suomalaiseksi ja eurooppalaiseksi itsensä määrittelevä Riina sanoo.

Riina pitää tärkeänä, että edessä olevana vaalivuonna saataisiin Eurooppa-keskusteluun uutta puhtia. Hyvä idea voisi olla ajatushautomon tyyppinen teemojen esille nostaminen. Aiheista ei ole pulaa sen enempää EU:n sisällä kuin ulkopuolellakaan. Riina on varma, että neuvottelukunnan jäsenet antavat Schuman-seuralle lisää muskeleita ja näkyvyyttä.

Nuoresta iästään huolimatta Riina on ehtinyt hankkia ansioluetteloonsa painavia meriittejä yhteisten ja yhteiskunnallisten asioiden hoidosta. Suomen Ylioppilaskuntien liiton (SYL) puheenjohtajuus vuonna 2017 oli jatkoa Turun yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtajan pestille 2016. Paikka Turun kaupungin nykyisessä valtuustossa on luontevaa jatkoa näille tehtäville.

”Keskityin vappupuheessani TYY:n puheenjohtajana Taidemuseon mäellä keväällä 2016 koulutusmäärärahojen leikkauksiin. Pidän aihetta edelleen yhä tärkeämpänä ja ajankohtaisena. Opiskelu jos mikä on pienen kansakunnan kohtalonkysymys. Osaavat ja koulutetut ihmiset ovat tärkein vahvuutemme”, luottamus- ja järjestötehtävissä kouliintunut Riina vakuuttaa.

Turun Vihreiden riveistä eduskuntaan kevään vaaleissa ponnistava Riina luottaa siihen, että fiksut ihmiset ikään katsomatta pystyvät selättämään ympäristö- ja yhteiskunnallisesti isotkin haasteet niin kansallisella kuin eurooppalaisellakin tasolla.

”EU:ssa Suomen ääni kuuluu sitä paremmin, mitä yhtenäisempiä olemme ja mitä lähemmäs päätöksentekoa itsemme asemoimme. EU on jakamaton arvoyhteisö”, Riina linjaa.

EU itsestäänselvyys

”Olen sitä ikäluokkaa, jolle Euroopan unioni on itsestäänselvyys. Onhan vapaa ihmisten, tavaroiden ja palvelujen liikkuvuus valtava etu. Kynnys rajat ylittävään työntekoon ja opiskeluun on pidettävä matalana. Brysselin ja Suomen vahva keskinäisriippuvuus näkyy monella tavalla. Kyse on meille lähinnä oikean politiikan tason hakemisesta. Mitä sitoutuneempia yhteisen Euroopan ideaan olemme, sitä enemmän meitä kunnioitetaan ”, Riina pohtii.

”Minulle Schuman-seuran neuvottelukunnan puheenjohtajuus on mieluisa mahdollisuus tuoda oma panokseni yhteiseen pöytään. Teen parhaani saadakseni neuvottelukunnan jäsenten ideoita ja aloitteita laajempaan keskusteluun. Tässä roolissa opin uutta ja pystyn omien verkostojeni kautta myös siirtämään tietoa eteenpäin”, Riina sanoo.

Riina haluaa vetää naruja siihen suuntaan, että Eurooppa-keskustelu paranisi ja oikea kuva EU:sta kirkastuisi. EU:n merkitys rauhan prosessina ei ole koskaan ollut tärkeämpi kuin nyt, jolloin demokratiaa ollaan haastamassa monella tavalla.

”Schuman-seuran vahvuus on mielestäni siinä, että se tarjoaa riippumattoman alustan tutkimukseen perustuvalle Eurooppa-tiedolle ja -keskustelulle. Vaihtoehto usein jopa luokattomalle mutukeskustelulle on enemmän kuin tervetullut. Turku ja Turun yliopiston eduskuntatutkimus jatkavat nyt erinomaisella tavalla sitä perinnettä, jonka professori Esko Antola aloitti jo kauan ennen Suomen liittymistä EU:n jäseneksi”, Riina ajattelee.


Teksti: Ilkka Nousiainen. Kuva: Juha Laurila

 

Comments are closed, but trackbacks and pingbacks are open.