Mitä Britannian vaalit kertovat poliittisesta johtajuudesta?
Britannian parlamenttivaalitulos oli monilla tavoin odottamaton. Työväenpuolue Labourin nousu, konservatiivien mahalasku, nuorten äänestäjien aktivoituminen ja Skotlannin kansallispuolueen huono tulos olivat kaikki yllätyksiä. Pohjoisirlantilaisen unionistisen DUP:n keskeinen asema nyt käynnissä olevissa hallitustunnusteluissa on myös seikka, jota politiikan kommentaattorit eivät huomioineet ennen vaaleja.
Lähtökohtaisesti pääministeri Theresa May konservatiivipuolueineen oli marssimassa kohti turvallista voittoa ja selkeää enemmistöä parlamentissa, joka olisi mahdollistanut ”kovan Brexitin” maaliin saattamisen. Labourin puheenjohtaja Jeremy Corbyn puolestaan oli näyttäytynyt Brexit-kampanjoinnista lähtien hyvin negatiivisessa valossa julkisuudessa sekä sai osakseen kritiikkiä puoleen sisältä.
Vastoin odotuksia Corbyn nosti Labourin kelvolliseen vaalitulokseen. Mitä tulos kertoo poliittisten johtajien roolista ja merkityksestä?
Britannian poliittinen julkisuus keskittyy voimakkaasti pääpuolueiden johtajiin, vaikka parlamenttivaalit ovat mitä suurimmissa määrin paikallisvaalit. Kansallisen tason kampanjointi ja teemat vaikuttavat silti merkittävästi ihmisten äänestyskäyttäytymiseen ja siksi puoluejohtajat ovat keskeisessä asemassa.
Brittitutkijat Ben Worthy ja Mark Bennister ovat kehittäneet johtajuuspääoman käsitteen, jonka tarkoituksena on antaa tukea poliittisten johtajien suoriutumisen arvioimiseen. Pääoma koostuu kolmesta elementistä – taidot, suhteet ja maine. Johtaja on taitava, jos hän pystyy viestimään puoleen sisällä ja äänestäjille positiivisen tulevaisuuden näkymän ja saavuttamaan tällä tavalla suosiota. Johtaja on hyvämaineinen, jos hän vaikuttaa luotettavalta sekä pystyy vaikuttamaan politiikan sisältöihin ja teemoihin.
Millä tavoin May ja Corbyn asettuvat tällaiseen johtajuusindeksiin? Tätä on hyvä arvioida suhteessa vaalikampanjan keskeisiin teemoihin ja puolueiden vaaliohjelmiin sekä siihen millä tavoin puoluejohtajat vastasivat heitä kohdanneisiin haasteisiin.
Brexitin ounasteltiin nousevan merkittävimmäksi kampanjateemaksi. Pääministeri May korosti koko kampanjan ajan, että kovan Brexitin saavuttaminen oli keskeistä Britannian tulevaisuuden kannalta. Maan ero EU:sta olisi jopa niin tärkeää, että unionista voitaisiin lähteä ilman ”diiliä”, jos tarjottu sopimus ei olisi brittihallitukselle mieleinen.
Tämä lähestymistapa oli linjassa sen kanssa, miten Brexitiä kannattaneet konservatiivit lukivat kansan tahdon. Se oli samansuuntainen myös konservatiivisen puolueen vaaliohjelman kanssa.
EU-eroa kannatti kuitenkin vain hieman yli puolet äänestäjistä. Mayn uhmakas keskittyminen pelkästään kovaan Brexitiin kampanjoinnissa antoi pääministeristä ja hänen tulevaisuudenvisiostaan negatiivisen kuvan ja samalla loitonnutti monet äänestäjät puolueen sanomasta.
Corbyn ei ottanut EU-eroon selkeää kantaa. Puolueen vaaliohjelmaa mukaillen hän painotti, että EU-kansalaisten oikeudet pyritään turvaamaan ja EU:n sisämarkkinoilla pyritään pysymään. Tämä lähestymistapa oli kaikessa epämääräisyydessään kuitenkin tarpeeksi fokusoitunut ja positiivisempi, kuin Mayn jyrkkä, melkeinpä inhorealistinen linja.
Corbyn ja hänen johtamansa Labour onnistuivat vaaliohjelmassaan tuomaan esiin teemoja, jotka ovat pitkään loistaneet poissaolollaan Britannian politiikassa. Lukukausimaksujen poistaminen, raideliikenteen kansallistaminen ja kansallisen investointipankin perustaminen eivät ole olleet politiikan esityslistalla leikkauksia ja talouskuria painottaneen ajan hengen kanssa.
Keskeisesti nämä teemat vetosivat todennäköisesti nimenomaan nuoriin äänestäjiin, joiden aktivoituminen luultavasti mahdollisti Labourin odotettua paremman vaalituloksen. Myös yksinkertainen kaikki mukana -viesti näyttäytyi myönteisessä valossa.
Corbynin sai irtopisteitä myös vaalikeskusteluista, joissa hän esiintyi luontevasti ja itsevarmasti. Mayn puheista sai vaikutelman, ettei hän Brexitiä vastaan kansaäänestyksen aikoihin kampanjoineena itsekään uskonut viestiinsä. May ajautui hankalaan asemaan myös Lontoon terrori-iskun jälkeen, jolloin Corbyn ryhtyi syyttämään Mayta poliisien määrärahojen leikkauksista.
Johtajuuspääomalla mitattuna Corbyn vei voiton Maystä. Corbyn rakensi myönteisemmän tulevaisuudennäkymän, viesti äänestäjien kanssa välittömästi ja uskoi omaan viestiinsä, joka näyttäytyi tuoreena. May puolestaan esiintyi yhden asian naisena, joka kamppaili taitojensa ylärajoilla, eikä onnistunut luomaan äänestäjiin luottamuksellista suhdetta.
Vaalit osoittivat, että poliittisten puolueiden johtajien on hyvä tuoda esiin myönteistä viestiä ja lohdullista tulevaisuudennäkymää. Äänestäjien kanssa on kommunikoitava luontevasti ja on pystyttävä vaikuttamaan siihen mistä politiikan julkisuudessa keskustellaan.
PhD Mika Suonpää työskentelee poliittisen historian yliopistonlehtorina Turun yliopistossa. Hän tutkii Britannian historiaa ja politiikkaa, kansainvälisten suhteiden historiaa ja tiedustelun historiaa.
Comments are closed, but trackbacks and pingbacks are open.