EU-maat reagoivat koronakriisiin aiheuttamiin talousvaikutuksiin välittömästi omilla toimillaan – tietysti vaihtelevilla panostuksilla. EU rakensi kesällä 750 mrd. euron (tulee olemaan käypiin hintoihin yli 800 mrd.€) ohjelman (Next Generation EU), joka tavoittelee elvytyksen olennaista vahvistamista.
Oli nähtävissä, että kaikki maat eivät pysty kriisin kourissa omin toimin vahvaan elvytykseen. Elvytyspanostuksen suuntaamisella ympäristö- ja digitalisaatiotavoitteisiin halutaan nostaa EU suorastaan uuteen kehitysvaiheeseen. Nyt paketti on käynnistysvaiheessa niin, että maiden piti jättää lokakuun puolivälissä alustava suunnitelma omasta elvytysohjelmastaan ja lopullinen suunnitelma huhtikuun loppuun mennessä. Tähän mennessä nähty kehitys osoittaa, että elvytyksen tarve tulee olemaan suuri ja jäsenmaiden kyky siihen monessa tapauksessa – vaikkei kaikissa – heikko. Ohjelman tavoitteena on samalla torjua eräiden maiden joutuminen velkakriisiin. On siis hyvä, että väline on nyt valmiina. Sen lopullisesta tehosta emme tiedä vielä enempää kuin paketin kokoamisen aikaan.
Koronapandemia ensimmäinen vaihe aiheutti EU-maissa suuren (vaihteluväli 5-20 %) pudotuksen kokonaistuotantoon. Kesällä alkoi toipuminen, mutta nyt alkanut koronan toinen aalto jarruttaa elpymistä. Suomen osalta käsitys on, että talouden pudotus on tänä vuonna hiukan pienempi, mitä aluksi ennakoitiin. Suomen Pankin ennuste on nyt -4,7 prosenttia. Nyt huoli koskee elpymisen ja julkisen talouden tasapainottamisen onnistumista. Suomessa tämä huoli tuo mieleen finanssikriisin jälkeisen menetetyn vuosikymmenen.
Elvytyspaketista käytiin meillä sekä muissakin nettomaksajamaissa kriittistä keskustelua. Vaikka asiaan liittyvä juridiikka on selvitetty, eikä ole odotettavissa esteitä ohjelman toteutumiselle, on toimintaperiaatteen uusista piirteistä syytäkin keskustella.
Varsinainen elpymis- ja palautumisväline (Recovery and Resilience Facility) sisältää avustuksia uuden ohjelman kautta 312,5 mrd. € sekä luottoja 360 mrd. €. Luottorahoituksen ottaa markkinoilta EU. Tämä keventää monen velkaantuneen maan tilannetta olennaisesti, koska lainat tulevat käyttöön edullisemmin ehdoin kuin maan itsensä ottamina. Samalla päätettiin, että EU voi alkaa kerätä joitakin erityisveroja (esim. muovivero), ettei lainojen takaisinmaksaminen myöhemmin nosta jäsenmaiden maksuja budjettiin. Idea on näppärä, mutta se synnytti huolen yhteisvastuun kasvusta sekä siitä, onko EU:n hyvä muuttua normaalin valtion suuntaan näin paljon. Tähän saakka EU ei ole ollut olennaisesti velkaantunut eikä se ole kantanut itselleen suoraan veroja. Lisäksi näyttää siltä, että vaikka tämä ratkaisu on kertaluontoinen, on suuri houkutus, että velkaantuminen jää pysyväksi, koska ”valtiolle” on niin helppoa uusia velkakirjansa, jolloin ei tarvitse kiristää budjettia.
Suomen vaatimuksesta kirjattiin, että maan vastuu EU:n veloista ei koskaan voi olla enempää kuin kaksinkertainen laskennalliseen maksuosuuteensa nähden. Tämä oli hyvä lisäys, joka kuitenkin vastustajan mielestä tuo julki yhteisvastuullisuuden olemassaolon, vaikka Suomi on aina korostanut finanssipolitiikan kansallista vastuuta. Tämä tuo mieleen euroalueen velkakriisin aikana tehdyt ratkaisut, jotka kasvattivat meidän vastuita. Ankarasti niitä moitittiin ja syystäkin on huolta kannettu, mutta riskit eivät ole varsinaisesti realisoituneet. Tosin Kreikalle 2010 annettua miljardin lainaa emme ole saaneet takaisin sovitussa viiden vuoden aikataulussa. Tänä kesänä Kreikka kuitenkin maksoi ensimmäisen erän (tosin vain 3,4 milj. €) lainastaan. Omakohtainen jännityksen aihe tähän liittyy, koska annoin valtiovarainvaliokunnalle keväällä 2010 lausunnon, jossa katsoin, että on Suomenkin edun mukaista torjua velkakriisin leviämistä ja olla mukana Kreikan rahoituspaketissa. Samassa lausunnossa esitetyt toiveet liiallisten alijäämien torjumistoimien tehostamisesta eivät myöskään ole täysin toteutuneet.
Elpymisvälineen vahvin ase on 390 mrd. €:n avustuspaketti, josta 312,5 mrd. € suunnataan jäsenmaille uutena ohjelmana (RRF Grants) ja loput (77,5 mrd.€) jaetaan muiden ohjelmien kautta. Avustuksista maksetaan 70 prosenttia vuosina 2021-22 ja loput 30 prosenttia vuonna 2023. Maan osuus avustuksista määräytyy väkimäärän, työttömyysasteen ja maan tulotason (käänteisesti) perusteella. Vuoden 2023 avustukseen ei vaikuta enää työttömyysaste, vaan tilalle tulee kriisin aikana koettu BKT:n laskun suuruus. EU:n neuvoston laatiman jakosuunnitelman mukaan ensimmäisessä jaossa (2021-22) suurimmat enimmäisosuudet ovat: Italia (20,5 %), Espanja (20 %), Ranska (10,4 %), Puola (8,7 %), Saksa (7 %) ja Kreikka (5,8 %). Suomen osuus on enintään 0,7 %, joka merkitsee 1,6 mrd. €.
Rahoitettavilta elvytysohjelmilta vaaditaan, että ne ovat EU:n tavoitteiden mukaisia yleensä ja varoista pitää suunnata vähintään 37 prosenttia vihreään kehitykseen ja 20 prosenttia digitalisaation edistämiseen. Hankkeet pitää toteuttaa vuoteen 2026 mennessä. Suunnitelmat tarkastetaan ja hyväksytään ennen maksatuksen alkamista, ja ohjelmien toteutuminen arvioidaan aikanaan. Äskeiset uutiset oikeusvaltionperiaatteen vaatimisesta EU-rahoitusta saavilta mailta liittyvät näihin periaatteisiin. EU siis korostaa, ettei tuen käyttö ole jäsenvaltion pelkkä oma asia vaan sillä rakennetaan yhteistä Eurooppaa yhdessä sovitulla tavalla.
Elpymis- ja palautumisväline on vastaavanlainen lisäys EU:n rakenteisiin kuin velkakriisin ratkaisuksi rakennettu Euroopan vakausmekanismi. Uusia pysyväksi tarkoitettuja toimielimiä ei nyt kuitenkaan tehdä, ohjelma on tarkoitettu kertaluontoiseksi. Se on kuitenkin tosiasiassa olennainen lisäys finanssipolitiikan sisältöön. Jos uudella välineellä on lopulta tavoitellut myönteiset vaikutukset sekä elpymisen että ylivelkaantuneiden maiden velkakestävyyden parantamisessa, kriittinen keskustelu varmaan vaimenee.
On kuitenkin pelättävissä, että parhaimmillaankin tämä väline auttaa vain elpymistä – joka on toki ensisijainen tavoite – muttei ehkäise liiallisesti velkaantuneiden euromaiden joutumista velkakriisiin. Jos niin käy, paljastuu vielä yksi puuttuva rengas: euromaan velkajärjestelymekanismin puute. Sellainen tullaan joskus vielä rakentamaan, koska kokemus osoittaa, etteivät nykyiset mekanismit riitä torjumaan ylivelkaantumista – nehän jopa mahdollistavat sitä. Elvytyspaketin ei soisi jäävän kuitenkaan pysyväksi, koska se perustuu tulonsiirtoihin ratkaisematta jäsenmaiden ylivelkaantumisen luomaa uhkaa euron vakaudelle.
Schuman-blogaaja Paavo Okko on Turun yliopiston Turun kauppakorkeakoulun kansantaloustieteen professori emeritus.
Comments are closed, but trackbacks and pingbacks are open.