Euroalue pelastettiin finanssikriisin jälkeisessä velkakriisissä syventämällä rahaintegraatiota. Samalla ohitettiin pari alkuperäistä ideaa: jäsenmaa eivät ole vastuussa toisen jäsenmaan julkisesta velasta eikä Euroopan keskuspankki rahoita jäsenvaltioita. Saksan perustuslakituomioistuimen äskeinen päätös Euroopan keskuspankin eurokriisin aikaisista tukiostoista osoittaa, että osto-ohjelman laillisuudesta on edelleen erilaisia käsityksiä, vaikka EU:n tuomioistuin on ne hyväksynyt.
Euroopan vakausmekanismi rakennettiin yksimielisellä päätöksellä oikeastaan perussopimuksen ulkopuolelle, eikä sen laillisuudesta ole ollut enää kiistaa. Komission tekemä ehdotus elvytysrahastosta on samankaltainen olennainen muutos unionin toimintaperiaatteisiin. Ehdotusta on syytä miettiä sekä politiikan tarkoituksenmukaisuuden että perussopimuksen kannalta. Siksi alla on muutama ote perussopimuksesta.
Perussopimuksen artiklassa 122 todetaan:
1. Neuvosto voi komission ehdotuksesta päättää jäsenvaltioiden välisen yhteisvastuun hengessä taloudellisen tilanteen kannalta aiheellisista toimenpiteistä erityisesti, jos ilmenee suuria vaikeuksia tiettyjen tuotteiden saatavuudessa, ennen kaikkea energia-alalla, sanotun kuitenkaan rajoittamatta muiden perussopimuksissa määrättyjen menettelyjen soveltamista.
2. Jos luonnonkatastrofit tai poikkeukselliset tapahtumat, joihin jäsenvaltio ei voi vaikuttaa, ovat aiheuttaneet tuolle jäsenvaltiolle vaikeuksia tai vakavasti uhkaavat aiheuttaa sille suuria vaikeuksia, neuvosto voi komission ehdotuksesta tietyin edellytyksin myöntää kyseiselle jäsenvaltiolle unionin taloudellista apua.
Perussopimuksen 123 artikla puolestaan määrittää:
Tilinylitysoikeudet ja muut sellaiset luottojärjestelyt Euroopan keskuspankissa tai jäsenvaltioiden keskuspankeissa, jäljempänä ’kansalliset keskuspankit’, unionin toimielinten, elinten tai laitosten, jäsenvaltioiden keskushallintojen, alueellisten, paikallisten tai muiden viranomaisten, muiden julkisoikeudellisten laitosten tai julkisten yritysten hyväksi ovat kiellettyjäsamoin kuin se, että Euroopan keskuspankki tai kansalliset keskuspankit hankkivat suoraan niiltä velkasitoumuksia
Edelleen, perussopimuksen 125 artikla linjaa:
Jäsenvaltio ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen sitoumuksista, joita toisen jäsenvaltion keskushallinnoilla, alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla yrityksillä on.
Koronapandemian alussa mailla ei ollut hyvää valmiutta pandemian varalle eikä halua toimia yhteisvastuun hengessä kriittisen materiaalien hankinnassa. Yhteistä näkemystä on kuitenkin ollut siitä, että nyt tarvitaan vahvoja pelastus- ja elvytystoimia. Yhteisvastuullisesta rahoituksesta ei sopua synny yhtä helposti.
Saksan ja Ranskan aloitteen pohjalta komissio on nyt ehdottanut EU:n budjetin avulla rakennettavaa suurta elvytysrahastoa. Ehdotuksen mukaan 500 miljaridia euroa jaetaan suorina avustuksina ja 250 miljardia euroa pitkäaikaisina lainoina. Osa rahoituksesta suunnataan EU:n olemassa oleviin ohjelmiin, osa erityisenä koronatukena ja elvytystoimina. Varat tähän koottaisiin EU:n markkinoilta ottamina lainoina, joiden vakuutena olisi EU:n budjetti. EU siis itse alkaisi ottaa velkaa kuin valtio. Aikaisemminkin se on sitä tehnyt pienessä määrin. Talous on kuitenkin perussopimuksen mukaan pidettävä tasapainossa.
Koska EU:lla ei ole verotusoikeutta, ovat jäsenmaat näiden lainojen viimeisiä takaajia. Ehdotus sisältää kuitenkin uuden piirteen myös tässä kohtaa. EU voisi alkaa kerätä joitakin erityisveroja (esim. muovivero, digiveroa), jolloin jäsenmaksut eivät olisi ainoa lainanhoitokulujen rahoittaja. Joka ajattelee, että näin saadaan tehokkaammin ohjattua resursseja esim. ilmastonmuutoksen torjuntaan, pitää hanketta hyvänä. Vastustaja näkee tämän vievän liiaksi liittovaltion suuntaan ja pelkää, että näin kokonaisveroaste nousee.
Ollaan siis alueella, johon perussopimuksessa ei ole valmista ratkaisua. Sopimus torjuu (artikla 125) yhteisvastuun veloista, mutta esityksessä jäsenmaiden vastuut eivät ole suoraan keskinäisiä. Budjetista maat joutuvat kuitenkin vastaamaan yhdessä. Hanketta on puolustettu myös artiklan 122 (2. kohta) perusteella. Luonnonkatastrofin tai muun poikkeuksellisen tapahtuman kohta sopimuksessa tarkoittanee kuitenkin ensisijaisesti tilannetta, missä vain joku tai jotkut jäsenmaat ovat kohdanneet onnettomuuden.
Komission esitys merkitsee integraation syventämistä. Samalla se todistaa vanhaa integraation logiikkaa: integraation oloissa ongelmien ratkaisu vaatii – tai ainakin näyttää vaativan – ratkaisua, joka syventää integraatiota. Ehdotuksessa on kyse finanssipoliittisen kapasiteetin kasvattamisesta. Tähän saakka EKP:llä on ollutkin liian suuri taakka. Näin kriisin painetta jaettaisiin koko unioniin niin, että eniten koronasta kärsineet saisivat suurimman avun. Tämä voisi vähentää pelkoa, että euroalueen tilanne kärjistyy joidenkin jäsenmaiden liiallisen velkaantumisen takia. Kovin suurta elvytystä nämäkään suuret summat eivät silti merkitsisi. Esim. Italia voi kuitenkin menettää uskottavuutensa velkamarkkinoilla.
Jos ehdotus toteutuu, vaikuttaa mahdolliselta, että EU:n velkaantumisaste jää pysyväksi, vaikka ehdotuksen mukaan kyse on väliaikaisesta – tosin hyvin pitkäaikaisesta – ratkaisusta. Jos vaihtoehtoina on jäsenmaksujen nostaminen tai velkakirjojen uusiminen, on poliittisesti paljon helpompaa valita jälkimmäinen vaihtoehto.
Suomen hallitus pitää ehdotettua rahastoa liian suurena ja haluaa sen perustuvan enemmän lainoitukseen kuin suoraan avustamiseen. Lainaosuuden kasvattaminen saattaisi kuitenkin lisätä huolta raskaasti velkaantuneiden maiden kyvystä hoitaa velkojaan. Aikaisemminkin on suunniteltu EU:lle suhdannerahastoa, jonka tasapainottaisi kehitystä niin, etteivät jäsenmaat ajautuisi velkakriisiin. Tämäkään elvytyspaketti tuskin torjuu ylivelkaantumisen ongelmaa, mikäli jäsenmaat eivät itse ota täyttä vastuuta velkaantumisestaan.
Pienelläkin maalla on tässä tilanteessa kuitenkin neuvotteluvoimaa. Tällaista uutta rakennetta ei voitane päättää muuten kuin yksimielisesti, koska integraatiota syvennetään perussopimusta muuttamatta. Sekä akuuttia ongelmaa että unionin luonnetta pitäisi pystyä arvioimaan nyt samanaikaisesti – ratkaisu on siis syvästi poliittinen.
Schuman-blogaaja Paavo Okko on Turun yliopiston Turun kauppakorkeakoulun kansantaloustieteen professori emeritus.
Comments are closed, but trackbacks and pingbacks are open.