Puheenjohtajan blogi: “Eurooppa vuonna 2021 – vai vuonna yksi?”

Suomella, Euroopalla ja maailmalla on takanaan vuosi, jollaista tuskin kukaan osasi kuvitella vuosi sitten, kun valmistauduttiin juhlistamaan vuoden vaihtumista totutuin menoin. Tuolloin elettiin vielä vanhaa normaalia, jota nyt – yhdeksän kuukautta korona-ajan alkamisen jälkeen maaliskuussa 2020 – monet muistelevat haikeudella ja kaipaavat kovasti. Euroopan integraatiolle poikkeuksellinen vuosi on mahdollisuus, joka on mahdollistaa hyödyntää tai hukata.

Keväällä 2020 Euroopan unionin tilanne ei näyttänyt hyvältä. Kiinasta loppuvuodesta 2019 leviämään lähtenyt Covid-19-pandemia oli iskenyt eteläiseen Eurooppaan, etenkin Italiaan tavalla, joka huolestutti kasvavassa määrin EU-maiden johtajia. Epidemian leviämisen hillitsemiseksi yksittäiset maat alkoivat sulkea rajojaan ja valmistella kansallisia terveydenhoitojärjestelmiään taisteluun laajaa epidemiaa kohtaan. EU, jonka toimivaltaan terveydenhoito ei kuulu, joutui seuraamaan pitkälti vierestä, kun kansallisvaltiot nousivat kuskin paikalle politiikassa.

Monet kevään 2020 aikana EU:n tilannetta kommentoineista tahoista näkivät tilanteen vakava, osa arvioi koko EU:n voivan hajota kriisin seurauksena. Puheenvuoroista kuulsi läpi huoli siitä, että erot jäsenmaiden kansallisissa resursseissa voisivat syventää jo ennestään syviä poliittisia ja taloudellisia jakolinjoja jäsenmaiden välillä aina siihen pisteeseen, että Eurooppaan vuosikymmenien aikana kudottu integraation verkko repeäisi.

Tämä huoli näyttäisi vaikuttaneen vahvasti, ellei jopa ratkaisevasti siihen, että Saksan liittokansleri Angela Merkel teki Eurooppa-politiikassaan 180 asteen käännöksen ja asettui tukemaan Ranskan presidentin Emmanuel Macronin ajatusta määräaikaisen eurooppalaisen elvytysrahaston luomiseksi. Rahaston historiallisesti ennennäkemättömään koon, 750 miljardia euroa, olisi tarkoitus vahvistaa EU:n – ja sen instituutioista erityisesti EU:n komission – roolia koronan aiheuttamien taloudellisten vaikutusten tasaamisessa ja sen varmistamisessa, ettei minkään jäsenmaan julkinen talous joudu kohtuuttoman taakan alle koronan seurauksena. Mutta samalla rahaston tarkoitus on – ainakin paperilla – edistää EU:n toimia niin ilmastonmuutoksen kuin digitalisaationkin saralla. Miten hyvin tämä onnistuu, sen osoittavat vasta tulevat vuodet.

Ranskan ja Saksan lähetyminen koronakriisin seurauksena on erityisen tärkeätä Ranskalle, joka presidentti Macronin johdolla on pyrkinyt ravistelemaan liikkeelle keskustelua Euroopan tulevaisuudesta. Koronakevääseen saakka liittokansleri Merkel oli kohteliaasti ottanut Macronin avaukset tiedoksi, hylätäkseen ne yhtä kohteliaasti heti seuraavassa lauseessa. Korona näyttääkin olleen Merkelille hänen Eurooppa-politiikassaan samantyyppinen shokki kuin taannoinen Fukushiman ydinvoimalaonnettomuus (2010) tai pakolaiskriisi (2015), jotka molemmat saivat hänet tekemään täyskäännöksen siihenastisessa politiikassaan. Epäilemättä myös vuoden 2021 syksyllä järjestettävillä Saksan liittopäivävaaleilla on oma merkityksensä: koronakriisi tulee vahvasti määrittämään sitä, mitä Merkelin kaudesta aikanaan Saksan historiassa muistetaan.

Keskustelua Euroopan tulevaisuudesta on viimeisen vuosikymmenen aikana yritetty saada viriteltyä useampaankin otteeseen – huonolla menestyksellä. Keskustelua on toki saatu ainakin jonkin verran aikaiseksi, konkreettisia muutoksia sen sijaan hyvin vähän. Koronakriisinkin kohdalla piilee se riski, että keskustelua aloitetaan kriisin akuutissa vaiheessa. Kun sitten pitäisi kriisin jälkeen alkaa miettiä integraatiokonseption uutta asentoa, kriisiväsymys valtaa unionin ja keskustelu hiipuu ilman konkreettisia tuloksia. Ehkä siis kannattaisi odottaa akuutin kriisin päättymistä, jonka jälkeen voitaisiin alkaa keskustellen pohtia, millaisia muutoksia integraatiokonseptiin tarvittaisiin. Kriisin jälkeen kun on myös mahdollista suhteuttaa tapahtunutta paremmin ja siten välttyä myös integraatiopoliittisilta ylilyönneiltä.

Vaikka itse Eurooppa-tutkijana toivon koronakriisin johtavan myös suomalaisen Eurooppa-keskustelun aktivoitumiseen, kovin toiveikas en asian suhteen ole. Vuoden 2020 aikana EU on ollut suomalaisen median piirissä lähinnä alaviite, vaikka korona olisi antanut eväitä laajastikin pohtia integraation merkitystä, onnistumisia ja haasteita. Vaikka koronarahaston taloudellisten ja oikeudellisten yksityiskohtien ruotiminen on tärkeätä, niiden rinnalle mahtuisi vaivatta politologista, integraatiohistoriatietoista pohdintaa siitä, millaisia integraatiopolitiikan pelitiloja tämä kriisi avaa, miten nykyinen kriisi poikkeaa aiemmista tai missä ovat integraatiopolitiikan rajat. Tämä jo yksitään siksi, että EU on aiemmissa kriiseissä osoittanut välillä hämmästyttävääkin kykyä venyttää omaa toimintaraamiaan siten, että mahdottomalta näyttänyt ratkaisu on muuttunut mahdottomasta mahdolliseksi.

Koronakriisi tulee – siitä olen täysin varma – muuttamaan Eurooppaa ja integraatiota. Paluuta “vanhaan normaaliin” ei jo yksistään siksi voi olla, koska tuo “vanha normaali” on yksi nyt eskaloituneen kriisin globaaleista syistä. Jo pelkästään tästä syystä integraatio tarvitsee uuden suunnan, mutta tästä suunnasta pitää käydä aito poliittinen kamppailu. Euroopan ja eurooppalaisten käsissä on päättää, jääkö vuosi 2021 integraatiohistoriaan vain vuotena 2021 – vai muistetaanko se myös uuden integraatiovaiheen ensimmäisenä vuotena.

* * *

Tämä on viimeinen puheenjohtajan blogini Schuman-seuran puheenjohtajana. Takana on kolme antoisaa vuotta, joiden aikana seuralle on luotu uusi profiili ja seura on kyennyt nostamaan profiiliaan yhtenä EU- ja Eurooppa-keskustelun tärkeänä toimijana ja foorumina. Kiitos tästä kuuluu niin monille, että tyydyn tässä vain lausumaan lämpimät kiitokseni kaikille seuran piirissä tai kanssa Eurooppa-työtä tehneille – ketään erikseen nimeämättä, ketään teistä unohtamatta.

Seura astuu 1.1.2021 uuden puheenjohtajan aikaan. Toivotan seuraajalleni Ville Niinistölle mitä parhainta menestystä seuran puheenjohtajana. Schuman-seura on tärkeä osa suomalaista Eurooppa-toimijoiden kenttää ja yksi suomalaisen Eurooppa-keskustelun moottoreista. Olen vakuuttunut, että seuraa tarvitaan jatkossakin, koska jo yksistään pitämällä yllä kriittistä ja moniulotteista Eurooppa-keskustelua me lisäämme tietoisuutta siitä Euroopasta, joka vaikuttaa tänään ja huomenna meidän jokaisen elämään.


Dosentti Kimmo Elo (@KimmoElo) on Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen Eurooppa-tutkimuksen erikoistutkija ja toimi Schuman-seuran puheenjohtajana vuosina 2018-2020. Hänen seuraajanaan Schuman-seuran puheenjohtajana aloittaa 1.1.2021 Ville Niinistö.

Comments are closed, but trackbacks and pingbacks are open.