Schuman-seuran sääntömääräinen syyskokous järjestettiin 7.11.2018 Turussa, Turun Siirtolaisuusinstituutin luentosalissa. Syyskokouksessa vahvistettiin seuran henkilövalinnat vuodelle 2019 sekä hyväksyttiin seuran vuoden 2019 toimintasuunnitelma ja talousarvio. Syyskokouksen jälkeen järjestetyssä syyskokousesitelmätilaisuudessa korkeatasoinen keskustelu pohti Euroopan asemaa Venäjän ja Yhdysvaltojen rinnalla.
Schuman-seuran sääntömääräisessä syyskokouksessa nykyinen, vuodesta 2018 seuraa luotsannut puheenjohtaja, dosentti Kimmo Elo valittiin jatkamaan puheenjohtajana myös vuonna 2019.
Seuran vuoden 2019 hallitukseen valittiin puheenjohtajan lisäksi varsinaisiksi jäseniksi Anna Eskola, Sami Heinonen, Pekka Kanervisto, Timo Kultanen, Iida Laurila ja Ilkka Nousiainen. Uutena jäsenenä hallituksessa aloittava Iida Laurila toimii aktiivisesti myös Eurooppanuorissa. Jatkossa seura ja Eurooppanuoret pyrkivätkin tiivistämään yhteistyötään ja siten varmistamaan, että nuorten ääni kuuluu tasavertaisena myös Eurooppa-keskusteluissa.
Pitkään hallituksessa toiminut Tuomas Mikkola aloittaa seuran uutena pääsihteerinä. Pääsihteerin yhtenä keskeisenä tehtävänä on seuran resurssoinin vahvistaminen sekä seuran hallituksen ja seuralle vuonna 2018 perustetun neuvottelukunnan toimintojen koordinointin yhdessä hallituksen ja neuvottelukunnan puheenjohtajien kanssa.
Seuran toiminnantarkastajaksi valittiin Reijo Kallio sekä varatoiminnantarkastajaksi Ilkka Virta.
Seuran vuoden 2019 toimintasuunnitelmassa korostuu seuran strategiatyön jatkaminen tavoitteena edelleen vahvistaa vuoden 2018 aikana myönteisesti kehittynyttä seuran näkyvyyttä, tunnettavuutta ja painoarvoa Eurooppa-keskustelijana. Vuoden 2019 toiminnassa sekä eduskunta- että Euroopan parlamentin vaalit ovat merkittävässä roolissa, minkä lisäksi elo-syyskuun vaihteessa järjestettävä Turun Eurooppa-foorumi on seuran vuosikellon keskeisiä tapahtumia. Julkaisutoiminnan osalta painavuutta haetaan asiantuntijajulkaisujen ohella myös Käyrät kurkut -populaarijulkaisun uudistetulla laitoksella.
Syyskokouksen jälkeen järjestetty syyskokousesitelmätilaisuus keräsi luentosaliin reilut 40 kuulijaa, jotka saivat nauttia erittäin korkeatasoisista alustuksista ja niitä seuranneesta yleisökeskustelusta. Syyskokousesitelmätilaisuuden raportti on luettavissa täältä.
Comments are closed, but trackbacks and pingbacks are open.